Tekstit

Väärät olettamukset

Kuva
Viime aikoina ystävien kanssa juttelu on ollut erityisen tärkeää. Yksi aamu juteltiin kaverin kanssa siitä, mitä ollaan ajateltu toisistamme ennen kuin tutustuttiin kunnolla. Siitä sainkin idean tehdä pilke silmäkulmassa postauksen, missä kerron vääriä ja yleisiä olettamuksia musta. Kysyin näitä myös Instagramissa seuraajiltani. Somessa kuitenkin voi saada niin eri vaikutelman ihmisestä kuin "livenä". 
Tässä 10 satunnaisessa järjestyksessä. 
1. Oot rikkaasta perheestä. | En todellakaan ole. Mun äiti omistaa meidän ison omakotitalon, mutta on ostanut sen perushoitajan palkalla ja syönyt monta viikkoa hernekeittoa asuntolainan maksamisen takia. Meidän perheessä on panostettu taloon, iskä on laittanut rahaa turvalliseen ja hienoon autoon ja nyt he ovat yhdessä ostaneet mökin. Mulla ei oo ikinä ollut merkkivaatteita, enkä oo saanut esimerkiksi ajokorttia/tai mopokorttia aikoinaan.
2. Olit aluksi tosi koppavan oloinen, mutta kun suhun tutustui olitkin tosi hauska. | Tätä kuulen vale…

Vartaloni tarina

Kuva
Puhutaanko hetki vartaloista? Muodokkaista, muodottomista. Lähemmin, mun vartalon muutoksista.
Ala-aste ja terkkarin tarkkailut.
Aloitetaan vaikkapa siitä, että kävin ala-asteella usein terkkarilla. Olin niin laiha ja kalpea, että painoani tarkkailtiin. Aina olin terve, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Isosiskoni opettaja joskus vuosia sitten oli kysynyt ruokkiiko äitini häntä kotona ollenkaan, kun siskoni oli myös niin laiha. Öö mitä? Hoikka kroppa kulki suvussa. Tai kulkee - oma tyttäreni on myös kirppu.
Pojat olivat pahimpia kiusaajia. 
Yläasteella sain kropastani paljon palautetta. Jotkut pojat sanoivat "Emilialla on hyvä perse", kun taas jotkut pojat sanoivat, että "Emilia on ruma lauta". Oli se kehu hyvää tai huonoa, se oli kuitenkin aina mun vartalosta. Tytöt eivät koskaan arvostelleet mun vartaloa. Seiskalla kun olin 13-vuotias, pidin välillä kaksia rintsikoita päällekäin. Ihan vaan, koska en halunnut kuulla niitä "v*tun lauta" -kommentteja pojil…

Robin kaksi vuotta

Kuva
Tänään vietetään meidän juniorin synttäreitä. Robin täyttää kaksi vuotta, nämä ovat siis jo toiset synttärit. Viime vuonna kutsuttiin molempien perheet ja kummit kahville, mutta tänä vuonna juhlittiin vain oman perheen kesken. Aamulla aloin paistamaan lättyjä ja tein kesäisen lättykakun, oli muuten superhyvää vaikka itse sanonkin! Helppo ja nopea resepti on tuossa alempana, jos haluat testailla.
Juhlat käyntiin heti aamulla. 
Robin sai puhaltaa kakun päältä kaksi kynttilää ja ne sammuikin hyvin vikkelään. Hänellä on nyt pienoinen tahtoikä päällä, joten kiukuiltakaan ei kyllä tänäänkään vältytty. Mutta kakku maistui ja sitten avattiin lahjat! Ei pyydetty tavaraa, sillä leluja on niin paljon että vähän ahdistaa tilanpuute. Toivottiin vaatteita. Isovanhemmat ja Robinin kummisetä (mun veli ja hänen perheensä) lähetti paketit ja Robin avasi ne suurella innolla. Myös kortteja tuli ja onnitteluja sateli. Vielä Alinan kummitädiltä on tulossa Robinille joku päivä lahja. Kiitos lahjoista ja onnit…

Juhlaa ja jännitystä

Kuva
Tänä vuonna maailmassa on tapahtunut jo paljon, mutta niin on omassa kuplassanikin. Vuonna 2015 jäin äitiyslomalle ja olin sen 2,5 vuotta kotona. Sitten syntyi toinen lapsi ja nyt olen ollut toiset 2 vuotta kotona. Alina on saanut jo vähän tutustua päiväkotiin nyt 2 vuoden aikana, kun on käynyt siellä leikkimässä 10pv/kk sopimuksella. Koin tuon hyvänä päätöksenä, sillä Alinan sosiaaliset taidot sekä puheenkehitys on kehittynyt todella isosti nyt päiväkodissa käymisen aikana. Alina oli 2 vuotta ja 6 kuukautta kun aloitti päiväkodissa käymisen, sen 2x viikossa, 4h ajan. Robin tulee olemaan elokuussa 2 vuotta ja 3 kuukautta, kun aloittaa kokopäiväisesti päiväkodissa. Omasta mielestä juuri hyvät iät. 
Nyt on aika olla itsekkäämpi.
Oon onnekas kun oon pystynyt olla kotona lasten kanssa näin pitkään, mutta nyt on monien vuosien jälkeen ajateltava itsekkäämmin ja lähdettävä tekemään omia juttuja. Päiväkotipaikat on hommattu ja elokuussa alkaa. Lapset pääsee samaan päiväkotiin, Alina yläkertaan…

Ajatuksia nykytilanteesta

Kuva
Voihan korona. Mietin hetken että kirjoitetaanko se muka isolla mutta paskat, saa olla pienellä. Nyt tuli fiilis että pakko purkaa ajatuksia ylös. Ensin mietin että en julkaise tätä, mutta sitten ajattelin että täähän koskettaa niin monia. Varmasti monet samaistuu ja ehkä voi tän kautta saada fiilistä, ettei oo näiden asioiden kanssa yksin. Joten.
Ensin huonot, sitten hyvät. 
Onneksi me käytiin mun siskon kanssa vanhempien luona hiihtolomalla, juuri ennen kuin tää tilanne riistäytyi käsistä. Jos ei oltaisi käyty, olis tullut tosi pitkä väli näkemiseen. Oon tosi läheinen etenkin äidin kanssa ja tuntuu niin pahalta, ettei voida miettiä yhteistä kesää mökillä tai viettää yhdessä Robinin synttäreitä. Lisäksi mua surettaa mummon puolesta. Hän asuu kerrostalossa ihan yksin ja meidän puhelun jälkeen tuli olo, että hän on sulkeutunut kotiin koronan takia. Mikä on tietenkin hyvä, kunhan jaksaa henkisesti. Lähetän mielessä joka ilta halit mummolle. Kurjaa on myös, kun Alinaa surettaa. Alina ikä…

Me tehtiin meidän koti

Kuva
Olemme tehneet yhdessä kodin. Luoneet kodin kerrostaloon, missä on punaiset kaapit keittiössä ja harmaa muovimatto lattiassa. Missä ei ole sallittua tapetoida tai maalata seiniä. Missä makuuhuoneeseen kuuluu joskus öisin yläkerran lapsen koliikki-itkut ja joskus öisin kuuluu seinänaapurin, no, semmoset jutut. Me ollaan tehty koti vuokra-asuntoon. Ollaan osteltu neljän vuoden sisällä lipastoja, sänkyjä, pöytiä, sohvia ja muita kotiin kuuluvia tarvikkeita. Ollaan budjetoitu minkä on tärkeintä ostaa ensin; lapsille kerrossänky, vaiko meille uusi keittiönpöytä.
Uusia tuulia(ko)? 
Nyt ollaan ensimmäisen kerran avattu silmät omistusasunnon hankkimiselle. Siis ensimmäistä kertaa ihan tosissaan. Aiotaan kuitenkin vielä pysyä paikallaan tässä, sillä nyt on hyvä näin. Säästellään, tienataan, mietitään ja katsellaan. Josko vielä pari vuotta asuttaisiin tässä kodissa vuokralla.
Kuitenkin meidän koti on kivakin.
Meillä on tässä ihanan vaaleat seinät, kiva sisustus ja korkea katto. Meillä on tarpeek…

Somen vaietut puolet

Kuva
Vietän päivittäin aikaa Instagramissa. Saan sieltä vertaistukea kotiarjen pyörittämiseen. Saan inspiraatiota siihen, mitä lasten kanssa voisi kotona nyt tehdä. Saan myös jakaa omille seuraajilleni vinkkejä ja olenkin saanut niistä kiitosta. Lisäksi koen, että Instagram on minulle oma pieni portfolio elämäni kauniista ja onnellisista hetkistä. Parhaimpia tilejä on ne, missä näkyy aito arki. Tosin, ymmärrän jos haluaa ottaa kauniita kuvia - itse ainakin otan, sillä nautin visuaalisuudesta. Mutta esimerkiksi storyt on niitä paikkoja, mihin voi näyttää aitoa elämää. Siis jos haluaa. 
Puhutaankohiemanseuraajaringeistä?
Itseäni ärsyttää aika paljon se, että näen paljon vaivaa kuvieni eteen, mutta jotkut ihmiset tulevat vain "haamukyyläämään". Eli heitä kiinnostaa meidän elämä, mutta eivät voi seurata ja siten tsempata mua jatkamaan. Seuraajat mulle ei ole mikään paremmuutta mittaava asia, vaan enemmänkin hyvää oloa tuova juttu. Tsemppiä somen tekemiseen tuova juttu. Tottakai tuntu…