Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

uusi koti

Kuva
Elokuun neljäs päivä läheni. Siskoni haki meille vuokra-asunnon avaimet toimistolta, ja silloin vuokrasopimuksemme alkoi. Kotona vallitsi muuttokuorma kaaos, ja Josen tavoin teimme kaiken viimetingassa. Hitusen stressaavaa aikaa minulle. Mutta hyvin kerkesimme, parissa yössä. Perjantaina äiti ja iskä tulivat auttamaan muuttokuorman kasaamisessa ja lähdimme ajamaan kohti Tamperetta. Asuntoa emme olleet nähneet ennen muuttopäivää, mutta reaktio uuteen asuntoon oli positiivinen. Lauantaina Josen vanhemmat tulivat siivousapuun ja heistä oli suuri apu. Sunnuntaina jatkoimme tavaroiden lajittelua varastoon-kaappeihin-roskiin. Nyt tämä uusi koti alkaa vihdoin näyttää kodilta. Omalta kodilta tämä onneksi tuntui jo heti kun astuttiin sisään. Asunto on kolmio, + keittiö + sauna. Yllättävän iso, 74 neliötä. 
Minuun iski tietysti heti sisustuskuume, ja sain lääkkeeksi sisustusvastuun. Josea ei niin nappaa sisustamisjutut. Ideoita alkoi tulvia pää täyteen. Ensimmäisenä suunnittelin olohuoneen jär…