äitiysvaatteet

Ajattelin tehdä tällaisen "kurkkaus vaatekaappiini" -postauksen, sillä en ole aikaisemmin mielestäni täällä blogissa puhunut äitiysvaatteista ja niihin liittyvistä asioista. En tiedä kiinnostaako tämä kirjoitus nyt ollenkaan valtaosaa lukijoistani, mutta jos esimerkiksi joku raskaana oleva saisi tästä jotain inspiraatiota tai tietopläjäystä itselleen niin sehän olisi mahtavaa.

Pakko mainita erikseen, että puhun tässä nyt vain omista kokemuksistani ja omasta vartalostani, elikkä kaikki mitä minä tähän postaukseen kirjoitan ei tietenkään kerro muiden raskaana olevien naisten kokemuksista tai muustakaan. Tämä(kin) on vähän enemmän sellainen mielipidekirjoitus.

Ensimmäisessä raskaudessa olin aika pitkälle "omassa vartalossani". Noin neljännellä/ tai viidennellä kuulla vasta kasvava mahani alkoi pyöristymään niin, että sen näki kunnolla. Silloin elettiin jo toukokuuta, eli voisi sanoa että minulla oli "kesäraskaus". Tässä toisessa raskaudessa aloin turpoamaan heti ensimmäisillä viikoilla kun tein raskaustestin. Kohtuhan ei tietenkään vielä niin alussa kasvanut, mutta alkuraskauden turvotus oli todella suurta. Sain sanoa oikeastaan kaikille tiukoille housuilleni hei hei, jo heti ensimmäisenä kuukautena. Ostin muistaakseni jo ensimmäiselle neuvolakäynnille (rv9) äitiysfarkut. Nyt mennään raskausviikolla 28+6, eli huomenna alkaa viikko 29 ja jopa alushousut ovat nykyään epämukavan tiukat. Collaritkaan eivät enää ole mukavat, joten päivät kuluu kotona pitkälti äitiyslegginssit jalassa, tai pelkkä aamutakki päällä. Nyt kun elän "talviraskautta", olen huomannut ihan erilaisia ongelmia pukeutumisen kanssa kuin mitä kesällä koin silloin Alinan odotusaikana.

Talviraskaus eroaa melko paljon kesäraskaudesta. Talvella on kylmä, eikä ulkohousuja oikein löydy äitiysmallistosta mistään, joten jalat jäätyvät. Äitiystakkeja toki löytyy, mutta maksavat uutena heti melkein satasen ja kuitenkin kunnon talvitakkia käyttää vain sen pari kuukautta. Minä löysin omani vasta joulun jälkeen Facebook -kirpparilta. Maksoin siitä vain 15 euroa, mikä oli kyllä todellinen löytö sillä takki oli melkein uusi. Ilman sitä en kyllä pärjäisi tuolla ulkona helmikuun puistattavassa pakkasessa. Talviraskaus on muutenkin vähän haastavampi pukeutumisen kannalta, kun pitää pukeutua kerroksittain pysyäkseen lämpimänä, mutta sitten jo helposti hikoiluttaa villakerrosten alla, kiitos raskaushormonien. Kesäraskaus oli sinänsä helppoa, kun pystyi käyttämään ihania kesämekkoja missä kasvava maha näkyi somasti, eikä tarvinnut pitää kiristäviä farkkuja koko aikaa. Kesällä toki vietti enemmän aikaa ulkona joten kärsin useammin vaatekriiseistä, kun kaikki kesämekot olivat pyykissä eikä ollut mitään laittaa päälle. Myös uiminen ja rannalla oleminen jäivät osaltani pois, sillä en löytänyt/ostanut mitään "mammauikkareita".

Ihmiset jotka tuntevat minut hyvin tietävät, että olen melko väritön pukeutumisessa ja tykkään neutraaleista väreistä. Jotkut voisivat sanoa vaatekaappini sisältöä vähän tylsän yksiväriseksi ehkä. Nyt etenkin, kun vaatteistani on käytössä vain ne mitkä menevät tämän kasvavan mahani kanssa. Voin sanoa, että vaatekaappini sisällöstä vain noin 25% on käytössä tällä hetkellä. Housuista ei edes sitä. Mutta vanhat ihanat vaatteet odottelevat raskaudesta palautuvaa vartaloani vaatekaapissani enää noin puolisen vuotta. Tai enhän minä tiedä kuinka nopeasti palaudun entisiin mittoihini, mutta toivon että mahdollisimman nopeasti synnytyksen jälkeen. Alla vähän kuvia vaatteista mitä nykyään käytän tämän valtavan pallomahan kanssa. Normaalisti en käyttäisi ikimaailmassa legginssejä, mutta raskaana ollessa ne on ihan parhaat jalassa. Legginssien kanssa pitää kuitenkin käyttää pitkiä paitoja, joten vaatevarasto hupenee jo siinäkin.

Näissä kuvissa ei ole tarkoituksena näyttää "hienoimpia vaatteitani", vaan rehellisesti niitä mitä raskaana ollessa voin nyt käyttää. Kuvissa ei myöskään ole kaikki äitiysvaatteeni, osa on pyykissä. Mutta tässä muutamia.

Aamutakki, toppatakki, housut, kotipaitoja, pitkähihaisia, sekä villapaitoja.

Lemppari villapaita, sekä pitkä musta kauluspaita.

Äitiystoppatakki

Perus pitkähihainen paita, sekä nätti t-paita.

Äitiyslegginssit ja äitiysfarkut.

Kommentit

Suositut tekstit