Ajatuksia nykytilanteesta

Voihan korona. Mietin hetken että kirjoitetaanko se muka isolla mutta paskat, saa olla pienellä. Nyt tuli fiilis että pakko purkaa ajatuksia ylös. Ensin mietin että en julkaise tätä, mutta sitten ajattelin että täähän koskettaa niin monia. Varmasti monet samaistuu ja ehkä voi tän kautta saada fiilistä, ettei oo näiden asioiden kanssa yksin. Joten.

Ensin huonot, sitten hyvät. 

Onneksi me käytiin mun siskon kanssa vanhempien luona hiihtolomalla, juuri ennen kuin tää tilanne riistäytyi käsistä. Jos ei oltaisi käyty, olis tullut tosi pitkä väli näkemiseen. Oon tosi läheinen etenkin äidin kanssa ja tuntuu niin pahalta, ettei voida miettiä yhteistä kesää mökillä tai viettää yhdessä Robinin synttäreitä. Lisäksi mua surettaa mummon puolesta. Hän asuu kerrostalossa ihan yksin ja meidän puhelun jälkeen tuli olo, että hän on sulkeutunut kotiin koronan takia. Mikä on tietenkin hyvä, kunhan jaksaa henkisesti. Lähetän mielessä joka ilta halit mummolle. Kurjaa on myös, kun Alinaa surettaa. Alina ikävöi molempia isovanhempia ja kavereita. Sydän särkyy kun Alina tulee välillä halaamaan ja sanoo että "tää pöpö on tyhmä". Ja sitten - syöminen on riistäytynyt käsistä. Koko ajan tekee mieli herkutella. Enhän oo ainoa?! Sitten vielä se, että tottakai virus pelottaa hieman. En elä pelossa, mutta yhtälailla kun en halua että läheiseni sairastuu, en toivo sitä itsellenikään. Mä olen sellainen, että kun muhun iskee pienikin flunssa, sairastan sen isosti. Ja jos joku ei tiennyt, mulla on myös jonkinasteinen rasitusastma mikä vähän kuumottaa tän viruksen hengitystieoireiden takia. Joten huomioikaa tuo, kun haluatte nähdä. 

Sitten niihin positiivareihin.

No nyt on ainakin aikaa lapsille. Semmoiset 24/7. Niin kuin toivoinkin, sillä syksyllä lähden opiskelemaan. Muhun on iskenyt sisustuskärpänen. Vaihdoin makuuhuoneen järjestyksen, keittiönpöydän käänsin toisinpäin, lastenhuoneeseen ostettiin kerrossänky ja parveketta olen laittanut nyt kesäkuntoon. Ja no tää on vähän ilkeää, mutta rakastan sitä että korona perui mun miehen matkan. Hän olis lähtenyt kavereidensa kanssa (koulun oheiskurssin palkinto) maailmalle kolmeksi viikoksi. Ensin Kanada, sitten Usa, sitten Havaji ja sitten Japani. Hawaji, havaji, hawaii.... Miten se kirjoitetaan? Siis vau mikä tilaisuus ja ymmärrän täysin mun miehen harmituksen ja tuen häntä asiassa. Mutta - täytyy sanoa että kolme viikkoa yksin kahden pienen lapsen kanssa (myös äitienpäivä ja Robinin synttärit), ilman ajokorttia olisi ollut aika raskasta aikaa. Toki, mun äiti olisi tullut muutamiksi päiviksi auttelemaan, ihan että pääsisin kauppaan. Mutta silti. Ja sitä ikävän määrää, mikä olis tullut.

Tulispa kesä. Koronaton, huoleton kesä.

Sun ajatukset tän hetkisestä tilanteesta? 



- Emilia

Kommentit

Suositut tekstit