Lapset pois keittiöstä - Syy löytyi lapsuudesta

Tiedätkö sen tunteen, kun lapset roikkuu jaloissa kun teet ruokaa? Tai kun laitat pyykkejä kuivumaan? Tai askartelet kauniit joulukortit sukulaisille? Tai muuta sen sellaista. Varmasti kaikki vanhemmat tietää tunteen. Katson aina ihailevasti niitä äitejä ja isiä, jotka ottavat lapset mukaan arkisiin rutiineihin. On ihana näky, kun lapset saavat osallistua ruoanlaittoon tai vaikkapa joulukorttien askarteluun.

Haluan tehdä joulukorttini itse. 

Toki, varmasti saan ymmärrystä siihen jos haluan tehdä nätit joulukortit itse. On ihan eri asia, jos vaivalla itsetehdyt kortit töherretään 5 ja 2-vuotiaiden piirrustuksilla. Mutta mites tuo ruoanlaitto? - Ei. Olen mukavuudenhaluinen ihminen ja teen joko täysillä täydellisesti, hyvin laiskasti, tai en ollenkaan. Ruoanlaitto on mulle sellainen nopea arkinen rutiini, mikä vain täytyy tehdä että pysytään elossa. Ajatus siitä, että joutuisin säätämään lasten kanssa siinä samalla ja neuvoa miksei pastakauha ole hyvä kastikkeelle - hermot kiristyisivät kiitettävästi.

Tutkin asiaa ja vastaus löytyi lapsuudesta

Tietenkin, mistäs muualtakaan. Muistan, että oma iskäni oli ja on edelleen hyvin tarkka ja siisti ihminen. Hän pitää kodin siistinä ja oli ihanaa, etten koskaan joutunut häpeillä sotkua kavereiden ollessa kylässä. Oli parasta, kun iskä antoi luottamusta mun sisustusmaussa ja kysyi aina myös mun mielipiteitä (esim. millainen tapetti tulisi olohuoneeseen tai minkä sävyinen lila maali olisi paras huoneeni seinälle). Ruoanlaitto oli ehkä noin kerran kuukaudessa meidän yhteinen juttu - sain osallistua ja iskä esimerkiksi opetti fiksun tavan pilkkoa sipulin. Kaikki muu olikin sitten paljolti kiellettyä. Ulkona ei saanut nikkaroida tai rakentaa majaa (koska palkintopuutarha menisi sotkuiseksi) ja keittiöstä usein häädettiin pois tieltä, kun menin katsomaan mitä on ruoaksi.

Nyt teen samaa omille lapsilleni

"Äiti laittaa nyt nopeasti ruoan, mene hetkeksi leikkimään". "Pian ruoka on valmista, mutta nyt pois keittiöstä". "Kiitos, mutta äiti laittaa, muuten tulee sotkua". Jep, mun suusta kuultua. Kaipaisin jotain vinkkejä siihen, miten voisin päästä tästä tavasta eroon. Miten voisin osallistaa lapsiani enemmän arjen askareissa? Miten voisin unohtaa sotkun ja keskittyä hetkeen? Miten voisin vähän rentoutua kotiaskareiden suhteen? 

Ensimmäinen askel on tiedostaminen

Niinhän se aina menee. Peruskauraa, mutta totta. Ehkä ensin pitää hyväksyä, että olen tällainen. Inhoan sotkua ja tykkään kun on siistiä. Lasten aiheuttamat sotkut putsaan aina heti pois ja toki siinä hekin saavat osallistua. Haluan opettaa, että omat sotkut siivotaan aina. En tosin toivo, että tämä "lapset pois keittiöstä" - olemus periytyisi heille. 

Ehkä leivotaan joku päivä pullaa, sotketaan oikein huolella koko pöytä jauhoihin ja pidetään hauskaa. Siivotaan sitten, kun yhdessä tehdyt pullat valmistuvat uunissa

- Emilia


Kommentit

Suositut tekstit