Kaveripiirin ainut äiti - Oli virhe olla liian kiltti

Ajattelin kirjoittaa siitä, millaista on olla ystäväpiirin ensimmäinen (ja toistaiseksi ainut) äiti. Tämä aihe on ollut "takaraivossani" jo pitkään, mutta en ole löytänyt oikeita lauseita tähän postaukseen. Nyt karanteenissa ollessa, ajattelin kokeilla. Ilman minkäänlaista ennakkoon suunnittelua.

Ootko tosissasi?! 

Tuo, ja moni muu tuollainen lause pääsi monen kaverini suusta tammikuussa 2015, kun kerroin ensimmäisestä raskaudestani. Monet olivat todella hämmentyneitä ja jopa ehkä vähän paniikissa puolestani. Itse olin melko rauhallinen ja tyyni. Tiesin, että tämä on hyvä juttu. Pienen shokin jälkeen kaveritkin rauhoittui - yllättävän nopeastikin. He eivät muuttuneet mitenkään, eivätkä suhtautuneet muhun sen kummemmin. Mikä oli siis hyvä juttu! Elämä jatkui normaalisti. Yritin vältellä, että muuttuisin mammaksi. En halunnut, että mut kauan tunteneet ihmiset joutuvat katsomaan vierestä kuinka nopeasti muutun. Tein sen aika salassa. En ajatellut että ketään ikäistäni kiinnostaisi vauvan sydänäänet, pienet vaatteet tai vaunut, mitkä ostettiin. Ajattelin, että olen kavereiden seurassa vain Emilia ja sitten perheeni seurassa se "pian äiti -Emilia".

Oli virhe olla liian kiltti. 

Tarkoitan, että mun olisi pitänyt saada höpöttää pienistä nutuista. Mun olisi pitänyt saada hehkuttaa uusista vaunuista. Ja mun olisi pitänyt kantaa ylpeämmin kasvavaa raskausvatsaa. Mun epäitsekkyys johtui kuitenkin musta itsestäni, sillä uskon nyt ettei ketään oikeaa kaveriani olisi haitannut puhua vauvasta. Tietynlainen terve itsekkyys ja omien ajatusten jakaminen olisi ollut terveellisempää tuohon aikaan. 

En menettänyt ketään, sain tuplasti lisää. 

Kun puhutaan "vanhoista" kavereista, tarkoitan kouluaikoja. Aikaa Seinäjoella. Ajatella, että heistä kukaan ei lähtenyt viereltäni kun sain lapsen. Ei yksikään. Olen todella onnekas ja kiitän siitä heitä turhan harvoin, jos edes koskaan. Toisaalta, tarviiko asiasta kiittää? En mä ainakaan olisi poistunut kenenkään kaverin elämästä vain, koska hänestä olisi tulossa äiti. Silti arvostan ystäviäni, että he kohtelevat mua Emiliana, joka sattuu olemaan äiti. Eikä tyyppinä, joka on vain äiti nyt. Ihana ja mainittava asia toki on se, että äitiyteni ei ole mikään salainen asia ja lapsistani tykätään. Se on myös todella tärkeää. Olen jopa lähentynyt sellaisen ihmisen kanssa entisestään, joka ei ole yhtään samanlaisessa elämäntilanteessa kuin itse olen nyt. Hän opiskelee jo korkeakoulussa, hän on nähnyt maailmaa, eikä hänellä ole suunnitelmissa perustaa perhettä vielä pitkään aikaan. Silti jaamme paljon samoja arvoja ja juttelu - se ei vain lopu. Meillä on niin paljon kuitenkin samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia. Ja se riittää. Lisäksi olen saanut äidiksi tulemisen jälkeen paljon uusiakin kavereita. Jotkut ovat tulleet lasten kautta, eli ovat ns. "äitikavereita" ja jotkut ovat tulleet elämääni vaikkapa opiskelujen kautta. On niin huippua ollut huomata, etten ole koulussa se mamma, vaan olen mä. Olen "se jolla on lapsia", mutta se ei määrittele mua.

Lapsettomat kaverit pitää mut nuorena. 

Okei jotkut mua vanhemmat saattaa nyt pyöritellä silmiään, kun viittasin äskeisessä miniotsikossa olevani vanha. Mutta henkisesti välillä tuntuu siltä - fyysisesti myös! Ruuhkavuodet on ruuhkavuodet. Yöunet on vähäisempiä, elämä on hektisempää ja vastuu on järjettömän iso. Nuo asiat vanhentaa! Niin hyvässä kuin huonossakin mielessä. On välillä niin ihanaa laittaa aivot narikkaan ja juoda pullo viiniä kavereiden kanssa. Ei tarvitse puhua lapsista. Huomaan, että on muutakin elämää, kuin perhe. Ja vaikka se saattaa kuulostaa itekkäältä ja karulta - niin I love it! Silloin tällöin edes. Olla äitinä kaveriporukassa, jossa ei ole perheellisiä ihmisiä. Se on mahtavaa. Toki koen suurta tarvetta välillä puhua jonkun sellaisenkin kanssa joka ymmärtää äitiyden tuomat haasteet. Niitä ei voi ymmärtää ennen kuin kokee itse - vaikka haluaisi. Mutta ihanaa vastapainoa tulee, kun koko oma elämä ei pyöri vain ruuhkavuosia elävien perheiden kanssa.

Kourallinen erilaisia kavereita on hyvä kombo. 

Jokainen meistä on erilainen ja se on ehdottomasti hyvä juttu! Jokaisella meillä on omat roolit erilaisissa ryhmissä ja jokaisella meillä on erilaiset tarpeet. On mahtavaa kun voin joskus heittäytyä mammaporukkaan ja keskustella lasten syömisistä, nukkumistavoista ja muista arkisista asioista. Mutta on myös todella mahtavaa päästä välillä olemaan vain Emilia!


- Emilia

Kommentit

Suositut tekstit