Lasten nimet - Pelkäsin että kadun myöhemmin

Lyhyesti alkuun; esikoinen syntyi kun olin  19-vuotias ja kuopus syntyi kun olin 22-vuotias. Me pidettiin molempien kohdalla ristiäiset, vaikka ei erityisemmin uskossa ollakaan. Ristiäiset on mun mielestä kaunis ja koskettava tapahtuma, ja ennen kaikkea perinteikäs. Esikoisen ristiäiset pidettiin Seinäjoella mun vanhempien luona - mutkin on siellä kastettu vuonna 1996. Kuopuksen ristiäiset pidettiin Tampereella kirkossa, sillä silloin asuttiin jo täällä. 

Lapsuuden lempparit.

Varmaan mun jokaisessa päiväkirjassa tai vihossa on listoja nimistä, mistä pienenä tykkäsin. Yksi suosikki oli Sini, koska päiväkodissa oli todella kaunis tyttö, joka oli nimeltään Sini. Tykkäsin myös nimistä Lumi, Lilli, Nelli ja Milli. Nimesin barbeja noilla nimillä. Poikien nimiä en koskaan miettinyt, yksi ainut kiva oli Aleksi, mutta se kariutui ensimmäisen "poikaystäväni" takia yläasteella. 

Pelkäsin, että tulen katumaan nimeä.

Olin vasta 19-vuotias kun keksittiin esikoiselle nimet. Päätin nimen heti ja mies ihastui siihen myös. Katsoin miltä vauva näyttää, halusin kauniin nimen ja kansainvälisyys oli myös kiva lisä. Niistä keksin nimen Alina. Tärkeää oli myös se, että nimi ei entuudestaan muistuttanut ketään. Ainakaan ketään ärsyttävää tyyppiä. Jossain vaiheessa mietin, että kun ajat muuttuu, mielipiteet muuttuu ja mä ihmisenäkin muutun ja kasvan, että kadunko joskus nimeä minkä annoin nuorena 19-vuotiaana. No, jälkeen olen huomannut että ei tuollaista asiaa voi katua! Tai ehkä voi, mutta ei meidän tapauksessa. Alina on edelleen kaunis nimi ja sopii meidän tytölle kuin nenä päähän. Alinan toinen nimi Amanda. En oikeastaan edes muista mistä se keksittiin. Se sointui hyvin Alina nimeen, on nätin kuuloinen ja muistuttaa vähän mun toista nimeä Aleksandraa. Esikoisesta tuli marraskuussa 2015 Alina Amanda.

Jouduin pieneen paniikkiin kun sain kuulla pojasta.

Täysin terve vauva on se, minkä kaikki haluaa kuulla rakenneultrassa ja me oltiin onnekkaita, kun saimme nuo sanat kuulla. Saimme myös kuulla sukupuolen ja tällä kertaa se olikin varmasti poika. Apua! Heti ensimmäisenä iloisesti, mutta hieman kauhulla mietin että tämä poika jää kyllä ilman nimeä. Aina joku pojan nimi muistuttaa jotain: entistä poikaystävää, lapsuuden ihastusta, ärsyttävää naapuria, tai entistä luokkalaista. Mitä näitä nyt on. Suomalaiset poikien nimet ei muutenkaan säväyttänyt yhtään. Lisäksi meille oli tärkeää edelleen se kansainvälisyys. Meillä oli vain kaksi nimivaihtoehtoa; Daniel ja Robin. Mä olin kallistumassa Danielin puolelle, mutta mies piti päänsä ja hehkutti nimeä Robin. Vierastin vahvaa ärrää ja bee oli jotenkin todella outo. Ajan kanssa kuitenkin Robin alkoi tuntua oikealta. Etenkin siinä vaiheessa kun Robin syntyi. Ei hän ollut yhtään Danielin näköinen! Robin hänestä tuli. Toinen nimi onkin sitten vähän kiehtovampi juttu. Selailtiin nimiä mitkä sopisi nimeen Robin. Aika aakkosten alussa on kirjain E. Sieltä löytyi Elias. Se on nimi mikä sointuu Robin -nimeen. Lisäksi, se on nimi mistä tykätään. Se ei ole mikään kaunein (omasta mielestäni), mutta ihanan tavallinen. Neutraali. Kun kuulimme että mun isän suvussa kulkee nimi Elias ja miehen isän suvussa myös, nimi oli päätetty. Kuopuksesta tuli kesäkuussa 2018 Robin Elias.


On aina kiehtovaa kuulla, minkä nimen uusi tulokas on saanut. Koen, että lapsille annetut nimet kertoo myös paljon vanhemmista. Minkä nimisiä lapsia teillä on?

- Emilia



Kommentit

Suositut postaukset