Hei me muutetaan - Kiitos Tampere

Viime perjantaina meidän tämän hetken isoin unelma kävi toteen, kun saatiin tieto siitä, että asuntokaupat syntyy. Me saadaan oma koti! 

Taustaa meistä.

Mä muutin Seinäjoella ensimmäiseen kämppään vuonna 2014 kun olin 18-vuotias. Sanon kämppä, koska tila oli 18m2 + yhteinen keittiö. En tosin viihtynyt siinä kauaa, sillä hengailin kavereiden luona ja tuohon aikaan tapasin lasteni isän. Me muutettiin miehen kanssa maaliskuussa 2015 ensimmäiseen yhteiseen asuntoon Seinäjoella. Asunnosta muistan minikokoisen kylpyammeen, ikkunalaudan keittiössä, ruman parvekkeen ja tunkeilevan naapurin. Asunto oli kiva kokeilu yhdessä asumiselle ja kun kaikki sujui niin hyvin, niin katseltiin uutta - kivempaa vuokra-asuntoa. Heinäkuussa 2015 muutettiin yhdessä Seinäjoella uuteen luhtitaloon. Olimme ensimmäiset asunnossa asuvat, joten pinnat oli hienot ja asunto oli moderni. Siellä asunnossa meidän Alina kasvoi ensimmäiset 10 kuukautta. Tammikuussa 2016 pienen masennuksen pyörteissä koin asunnossa paljon yksinäisyyttä, turhautumista ja uupumusta. Mies oli armeijassa, mulla ei ollut ajokorttia/autoa, Alina oli vauva ja äitikavereita ei ollut. Asunto oli ahdas ja pimeä, eikä tavarat löytäneet paikoilleen. 2016 elokuussa asiat kirkastuivat, kun sanoimme Seinäjoelle heipat ja muutimme Tampereelle.

Tampereen plussat.

Puolison opiskelujen perässä muutimme Tampereelle ja se tuntui siunaukselta. Täällä sai aloittaa puhtaalta pöydältä itsensä kanssa ja äitiyteen tuli paljon itsevarmuutta lisää. Aloin nauttimaan nuoresta äitiydestä, kun kukaan ei täällä kyseenalaistanut mitään. Liityttiin pian asukastoimikuntaan ja tutustuttiin naapureihin. Näin isosiskoani enemmän ja tutustuin äitikavereihin. Tampere tuntui ihanan isolta kaupungilta ja alkuun täällä kulki sydänlasit silmillä. Kaunis kaupunki, paljon tekemistä, ihmisiä ja hyvät bussiyhteydet. Asunto oli 74m2 ja meillä oli lasitettu parveke. Asuntoon paistoi aurinko koko päivän ja koti alkoi muodostua. Opiskelijabudjetti toki toi sen, että kodin sisustus oli hidasta. Tuntuu, että vasta nyt pian viiden vuoden jälkeen tämä koti on valmis.

Tampereen miinukset.

Nyt kun on lapsia, turvallisuus on kaikista tärkeintä. Koti on turvapaikka ja jos kodin lähellä kokee turvattomuutta, se vaikuttaa koko perheen onnellisuuteen. Nyt kun ollaan asuttu Tampereella viitisen vuotta, alkaa enemmän ja enemmän tulla näkyviin asioita, mitkä ei enää palvele meidän arvomaailmaa. Bussiyhteydet on hyvät, mutta bussit on täynnä nistejä. Viime keväänä pelkäsin kuollakseni bussissa, kun yhdellä (selkeästi ei niin kunnossa olevalla) miehellä oli ase kädessä. Mitä suurempi kaupunki, sitä enemmän ihmisiä - myös niitä vaarallisia yksilöitä. Viime kesänä kuljettiin päivällä Alina vierellä ja Robin rattaissa Sokokselle. Huomasin jonkun aineissa olevan miehen kadun varrella. Hän katsoi muhun ja sitten lapsiin. Odotti ja kun oltiin kohdalla - huusi täysiä "böö". Ei tullut hyvä fiilis. Yhtä hyvin olisi voinut saada puukosta. Tällainen fiilis mulla nykyään on Tampereen keskustasta. Etenkin silloin, kun kulkee lasten kanssa.

Nyt meillä on parveke ja oma piha.

Uudessa omassa kodissa meillä tulee olemaan parveke, mutta myös oma terassi ja piha. Piha päättyy leikkipuistoon, mikä on ihan huippua! Turvallista - ja se tekee niin onnelliseksi. Me muutetaan toukokuun loppupuolella Kangasalle, tarkemmin en tietenkään täällä julkisesti kerro. Nyt vain toivotaan, että kuukausi menisi äkkiä ja päästäisiin muuttamaan! Ihan hassua, että meillä miehen kanssa tuli maaliskuussa jo 6 vuotta yhdessä asumista täyteen. Se on meidän ikään nähden jo hyvin paljon yhteisiä vuosia. Ei kauaa, kun juhlitaan kymppivuosia yhdessä! Ja sekin juhla varmasti pidetään - tottakai meidän uudessa kodissa.



Uusia tuulia, onnellisia hetkiä.

- Emilia

Kommentit

Suositut postaukset