Hyviin asioihin vie kärsivä tie - Pohdintoja saavutuksista

Havahduin yhtenä päivänä siihen, että välillä voisi pysähtyä. En tarkoita, ettenkö olisi koskaan paikoillaan, nauttisi elämästä tai ajattelisi pintaa syvemmin. Tarkoitan, että pysähtyy tarkastelemaan omaa tähän mennessä elettyä elämää ja pohtii, mitkä asiat on saavuttanut. Ja ylipäätään, mitkä niistä saavutuksista on tuonut iloa ja onnea. Monet meistä ihmisistä elää elämää suorittaen ja onnea etsien, muttei koskaan oikeastaan pysähdy. Koko ajan vain haluaa enemmän ja enemmän, lisää ja lisää. Ikinä ei ole valmis, rikas tai riittävän onnellinen. Aina joku asia voisi olla paremminkin. Miksi? Tai sitten on se ääripää, että ollaan vain pysähdyksissä, mutta ei mennä konkreettisesti omia unelmiaan kohti. Tai edes niitä pieniä tavoitteita. Sellaisellekin arjelle voi sokeutua, eikä huomaa kuinka aika kuluu. Oma unelmani ja tavoitteeni olisi olla jotain tuosta väliltä. Suorittaa, tavoitella, unelmoida - mutta myös välillä vain olla, pohtia niitä näitä ja laiskotella. Se tekisi juuri mun elämästä mukavaa, sellainen sopisi juuri mun luonteelle. 

Kuusi vuotta on lyhyt aika.

Havahduin, kuinka paljon olen tässä - melko lyhyessä ajassa saavuttanut, kokenut ja muuttunut. Kuusi vuotta sitten olin 19-vuotias nuori nainen Seinäjoelta, joka odotti esikoistaan poikaystävänsä kanssa. Muutettiin yhteen ja poikaystävästä tuli avopuoliso. Itsenäistyin nopeaa vauhtia. Neljä vuotta sitten avopuolisosta ja lapseni isästä tuli kihlattuni. Kolme vuotta sitten (pian aikalailla tasan) meistä tuli kahden lapsen vanhemmat. Ja nyt, me ostettiin ensimmäinen oma koti. Vitsit, miten onnekas olenkaan kun olen saanut tämän kaiken.

Kärsimystä.

Se on jännä asia, miten moneen hyvään asiaan vie vain kärsivä tie. Parisuhteen alku ei ollut helpoin mahdollinen, raskausajat oli melkoisen kamalia mulle (hyperemeesi, hematooma kohdussa). Muutto uuteen kaupunkiin oli alkuun yksinäinen ja nyt jopa niin ihana asia kuin muutto omaan kotiin, nostaa stressiä kaikista tsiljoonista hoidettavista asioista. Mutta kun unelman saavuttaa, kaikki kärsimys katoaa. Ja jos ei katoa - niin vähintäänkin muuttuu epärelevantiksi.

Tällaisia pohdintoja. Joskus näitä vaan "täytyy" päästä kirjoittamaan ylös itselle ja blogin kautta muillekin. Loppuun kysymys: kuinka usein sä oikeasti pysähdyt arjen keskellä?



- Emilia

Kommentit

Suositut postaukset